Single Blog Title

This is a single blog caption

Palaset loksahtavat paikalleen

06

Kuva Petri Holmberg

27

Kuva Petri Holmberg

Lauantain kuumana päivänä 16.8. ”Jörssin” vastustajaksi oli saapunut rakastettu ja vihattu Helsinki Rugby Club. Suomen rugbyhistoria muistaa monta kuumaa kamppailua joukkueiden välillä. Yleisöäkin oli saapunut hyvin seuraamaan kauden kärkitaistoa. Tämäkään taistelu ei jättänyt ketään kylmäksi.
Peli lähti käyntiin huikealla intensiteetillä. Molempien joukkueiden pelaajien otsalohkossa tykytti ajatus ensimmäisestä taklauksesta. Kovaa molemmat rymistelikin heti alkuun, mutta kaksi valitettavaa loukkaantumista rauhoitti pelin hetkeksi, kun Jyväskyläläiset joutuivat vaihtamaan pois kentältä joukkueen kapteenin Aaro Kataisen ja Englantilaisen pommikoneen Jimmy Harperin. Ensimmäisen erän alussa Jyväskyläläisten voimakas ote herpaantui hetkittäin ja vastustaja pääsi murtautumaan puolustuksen läpi tekemään pisteitä.
Palloa pelissä pitivät Jyväskyläläiset ja Helsinkiläiset joutuivat rikkomaan peliä ottamalla rangaistuksia. Näitä tilanteita Helsinkiläisille aiheutti aina vaarallinen Scrum Half Arsi Kilpelänaho. Hän vauhditti Jyväskyläläisten hyökkäysaaltoja eteenpäin jakaen palloja ripeästi ja piti näin vastustajan puolustuksen kiireisenä. Juuso Kumpula hoiti rankkarit laadukkaasti vastustajan puolelle. Sieltä Jyväskylä jatkoi myllytystä kohti vastustajan maalia, mutta viimeistely ontui kurinalaisuuden puuttuessa lähellä maaliviivaa. Ensimmäinen puolikas jäi Helsingin nimiin.

23

Kuva Petri Holmberg

Toinen puoliaika alkoi Jyväskylän komennossa. Puoliajalla oli teroitettu vain perustekemistä ja työnmäärää. Mauno Konttilan johdolla forwardit taklasivat, ryöstivät palloja ja etenivät. Teemu Elomaa oli esimerkkinä keskikentällä jakamassa palloa, tukemassa hyökkäyksiä ja etenemässä tiukassa olevia metrejä. Nämä miehet kärjessä Jyväskylä puristi pelin ensimmäisen maalinsa. Hööki meinasi kuitenkin laantua ja erän puolessa välissä tuotiin kentälle taktisen pelin ekspertti Tommi Vähäjylkkä, joka toimitti palloa jälleen kohti vastustajan maalia. Peliaikaa ollessa jäljellä enää vain muutama minuutti, Mauno Konttila rymistelee Helsingin puolustuksen läpi ja painaa vielä pallon maaliviivan yli. JRC:n rynnistys jatkui, mutta loppuvihellyksen tullessa Helsinkiläisten kädet osoittivat kohti taivasta voiton merkiksi. Kunnia voitosta kuuluu Helsinkiläisten yhtenäiselle joukkuepuolustukselle, mutta JRC lopetti voimakkaasti kauden vaikeimmankin pelin. Vuoden pimeään aikaan tehty harjoittelu näkyi ja Mäyrä-jengi taisteli, vaikkei pisaraakaan ollut jäljellä. Ottelu päättyi 12-19 (0-12).
Jyväskylässä riittää vielä tekemistä kentällä organisoitumisen kanssa ja perusasioiden onnistumisella olisi tämäkin peli ollut voitettavissa. Nöyränä on miesten palattava pajalle ja treenaamaan. Paljon oli positiivistakin. Oli erittäin hienoa nähdä kuinka jo toisen kerran kapteenin menettäneestä ”Jörssistä” löytyi johtajat nousujohteiseen peliin ja kuinka harjoituksissa tahkotut puolustuksen palaset loksahtivat paikalleen. Sivurajatkin tuottivat parempaa tulosta kuin aiemmin ja ensimmäisen kauttaan pelaavat Otto Mäkinen, Valtteri Laitinen ja Urho Ylinampa osoittivat olevansa JRC:n tukipilareita myös tuleviin peleihin.
Seuraavana vastaan matkustaa Tampere lauantaina 30.8. Peli pelataan silloin poikkeuksellisesti Palokan urheilukentällä
Can´t wait!

 

Jyväskylän pistemiehet lauantaina:

Mauno Konttila 1 try

Teemu Elomaa 1 try

Juuso Kumpula 1 con