Single Blog Title

This is a single blog caption

Badgers raapi viidennen perättäisen voittonsa Porvoossa

Mäyrät pyörähtivät lauantaina Porvoossa Old Town Shamrocksien vieraana. Edellis viikonlopun voitokkaasta kokoonpanosta oli tippunut useita pelaajia loukkaantumisten ja henkilökohtaisten menojen vuoksi. Poissaoloista huolimatta reissuun ei kuitenkaan lähdetty millään sekunda porukalla. Miehistövajaus antoi monelle ensimmäistä kauttaan pelaavalle mäyrälle tilaisuuden näyttää kyntensä avauksessa. Mm. ysin paikalle ensimmäistä kertaa avaukseen heitettiin tulokas Aleksi Niittymies, joka varmalla peruspelillä hoiti ensimmäisen kokonaisen pelinsä erittäin mallikkaasti.

Päivä ei kuitenkaan alkanut ihan JRC:n suunnitelmien mukaan. Jo alkulämmittelyissä tuli harmittava takaisku, kun kakkosrivistä Joni Turunen tippui jalkavamman vuoksi pois pelistä. Näin sai päävalmentaja Henri Tyrväinen raapia päätään juuri ennen ottelun alkamista. kokoonpanot siis uusiksi muutamalla pelipaikan siirrolla ja Badgersillä taas purukalusto iskuvalmiina.

Porvoo aloittaa pelin vahvalla forwardimyllyllä mutta JRC puolustaa kurinalaisesti eikä isännät saa juurikaan tulosta aikaiseksi. Menneinä vuosina heikon back-pelin kanssa tuskaillut JRC on saanut kovan treenin ja uusien hankintojen myötä tämän osa-alueen kuntoon ja 7 minuutin pelin jälkeen se tuottaa tulosta. Mäyrät työntävät keskikentän scrumin edukseen ja Juuso Kumpulan loistavasti ajoitetusta syötöstä sentteriksi siirretty Teemu Elomaa puhkoo Porvoon puolustuksen ja levittää pallon Joonas Kiviselle joka syöttää vielä pallon ensimmäisen tryn viimeistelevälle Tero Siivoselle, peli JRC:lle 0-5.

Seuraavan kerran tapahtuu kun pelikellossa on pelattu 15 minuuttia. JRC voittaa line outin Porvoolaisten päädyssä ja vahvalla maul-pelillä löntystää kasa mäyriä maaliviivan tuntumaan, josta Antti Björkvist päättää tehdä ratkaisun ja syöksyy pallo kainalossa Porvoon puolustajien läpi ja painaa pallon maahan. Tilanne vieraiden eduksi jo 0-10.

Vaasa-Jrc122 minuuttia pelattu ja JRC:n kädet toimii. Pallo levitetään nopeasti laidasta toiseen, jossa Tero Siivonen nappaa pelivälineen ja kipittää maaliin. Juuso Kumpula monottaa päivän ekan conversion sisään ja lukemat vaihtuu 0-17.

Reilu kymmenen minuuttia edellisestä ja JRC voittaa jälleen Porvoolaisten scrumin. Kapteeni Aaro Katainen nappaa pallon jatkovarsikädellään ja syöttää wingin paikalta hyökkäykseen mukaan nousseelle Riku Kaistiselle, joka tarjoilee namun vielä Siivoselle ja “Rentukan talkkari” viimeistelee hattutemppunsa jo ensimmäisen puoliajan loppuun. Peli JRC:lle 0-22.

Puoliajalla Jyväskyläläis leirissä availtiin takkeja ja toiselle puoliajalle lähdettiin pelaamaan hurlumhei puolustustusta. Vain kolme minuuttia ehti vanheta kun Porvoo  rokottaa puolustuksen merkkausvirheestä ja kotijoukkue kaventaa pelin conversiopotkuineen tilanteeseen 7-22.

Porvoo jatkaa kovaa painostusta ja peli pyörii vierasjoukkueen puolustusalueella. Uhrautuvalla ja kurinalaisella puolustuksella Badgers kestää Vanhan kaupungin myllyt ja kääntää pelin takaisin kotijoukkueen puolustusalueelle. Porvoon koneisto yskähtää ja Siivonen kuittaa jo päivän neljännen juoksumaalinsa lisäten mäyrien johtoa viidellä pisteellä tilanteeseen 7-27.

Isännät ovat vielä edellisestä takaiskusta pökerryksissä, kun aloituspotkusta JRC hoitaa pallon mallikkaasti muutamalla vaiheella Porvoon alueelle ja Teemu Elomaa tekee päivän ensimmäisen maalinsa. Kumpulan potkut ovat olleet koko pelin hieman hukassa, mutta tämän mies hoitaa jälleen puikkojen keskelle. Peli JRC:n eduksi 7-34.

Taas hyvän boogien jälkeen mäyrät löysäävät takin lievettä. Porvoo saa koneistonsa kuntoon ja Vanhan kaupungin pojat antavat vieraille kunnon myllyä. Seuraava kymmenen minuuttia mäyrät ovat ahtaalla ja isäänät painavat pallon kahdesti JRC päätyyn. Potkijallakin on hyvä päivä sillä molemmista maaleista mies tykittää lisäpisteet. Kotijoukkue kaventaa pelin näin ollen lukemiin 21-34.

IMG_5765Tämän jälkeen JRC keräilee ajatukset kasaan ja saa jälleen pelin juonesta kiinni. Peli aaltoilee pitkään keskialueella ja kumpikin joukkue haluaa saada sen tärkeän seuraavan maalin. Jyväskylä haluaa tätä enemmän kun Badgersin väkivahva back Elomaa pääsee väläyttämään juoniaan ja tekee päivän toisen juoksumaalinsa ja lisää mäyrien johdon lukemiin 21-39.

Aivan pelin loppuminuuteilla Porvoo pääsee vielä näpäyttämään vieraitaan ja tekee bonuspisteeseen oikeuttavan päivän neljännen tryn eikä isäntien potkujalka erehdy vieläkään. Ottelun loppulukemiksi jää tulos 27-39. Isännille tappiosta huolimatta yksi lisäpiste neljästä juoksumaalista. Badgers ryöstää 4 + 1 bonuspistettä kotimatkalle Jyväskylään ja näin säilyttää SM-sarjassa 2. sijansa HRC:n takana.

Lopputulemana voi mäyräjengi olla tyytyväinen että joukkue ei enää tee tulosta ainoastaan vahvalla forwardkalustollaan, vaan myös backien peli on saatu siihen uomaan, että vastustajaakin jo jännittää että nytkö ropisee jo tuoltakin. Vielä jäi puolustukseen hiomista, sillä turhia merkkausvirheitä tulee edelleen, mutta kovalla harjoittelulla nekin saadaan minimoitua. Tapahtuuhan sitä ajoittain isonkin maailman peleissä.

Porvoolla on hyvä meno päällä. Pallo liikkuu sielläkin backien käsissä ihailtavan liukkaasti vaikka peli pääosin muistuttaakin tutulla tapaa JRC:n muutaman vuoden takaista suoraviivaista fyysistä peliä.

Nyt Badgers pitää yhden väliviikon ja hoitaa pikku loukit, puolustuksen ja pelikuviot kuntoon. Kahden viikon päästä mäyrät pelaa kotikentällään Huhtasuolla. Suolle vieraaksi saapuu sarjanousija Linna RC.