Gaalaloistoa Freetimessä

Jyväskylä Rugby Clubin vuotuinen kaudenpäätösgaala pidettiin lauantaina 29.10 ravintola Freetimessa. Paikalle kokoontui lähes kuusikymmentä seuraa edustavaa tai edustanutta rugbyihmistä. Määrä on suurin tapahtuman historiassa ja bileet olivat sen mukaiset.

Hyvä ruoka, parempi gaala

Gaala alkoi asiaankuuluvasti tervetuliaispuheella sekä alkumaljalla jonka jälkeen alettiin ruokailemaan. Viimeistenkin forwardien syötyä neljännen santsikierroksen lautasensa tyhjiksi pidettiin pieni leikkimielinen visailu, jossa kysymykset vaihtelivat rugbyn mm-kisojen välierämaista tässä yhteydessä julkaisukelvottomiin arvuutuksiin kauden aikana jälkipeleissä tapahtuneista siveyslain rikkomisista. Tunnelma oli alusta pitäen varsin rento, mutta juhlallinen ja meno kiihtyi minuutti minuutilta kuin bleep-testin piippausväli.

Puheet nostivat tunteita pintaan

Seuran puheenjohtaja Henri Tyrväinen oli saanut hänelle varsin tiukan aikamääreen, pitää puheensa viidessä minuutissa. Tuohon noin viisi minuuttiseen hän onnistui taidokkaasti ja tunteikkaasti sijoittamaan seuran toimintakertomuksen kaudelta 2011, kiittelemään pelaajia, sponsoreita, vastustajia, bussikuskeja ja muita toimintaan osallistuneita sekä valamaan uskoa seuran tulevaisuuteen. Lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistettynä viesti oli se, että kauteen lähdettiin ”ei niin helpoista” lähtökohdista ja eteenpäin mentiin koko ajan. Seuraavana oli kapteenien vuoro ja ensin puhunut miesten joukkueen kapteeni Ari Tikkanen jatkoi varsin samalla linjalla. Miesten joukkueen edellinen kausi oli ollut ehkäpä seurahistorian heikoin ja toiseen pohjanoteeraukseen ei ollut varaa. Kovalla työllä, nimenomaan kaikkien joukkueen osasten yhteistyöllä, kaudesta tuli kuitenkin hieno matka jonka aikana mentiin isoja askelia eteenpäin niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Mukaan tuli paljon uusia, lupaavia pelaajia jotka ottivat hienosti roolia myös seuran asioiden hoidossa kentän ulkopuolella. Joukkue taisteli jokaisessa ottelussa loppuun asti voitosta ja vaikka takkiin tuli harmittavan pienellä marginaalilla useaan otteeseen, se loi uskoa seuran tulevaisuudelle. JRC taistelee ja taklaa eikä anna koskaan periksi. Ensi kaudella aletaan korjata tämän työn hedelmää voittojen merkeissä. Myös naisten lähtökohdat kauteen, monien avainpelaajien lopettaessa tai muuttaessa kauden alla pois, olivat vaikeat. Naisten kapteeni Niina Tikkanen kiittelikin pientä, mutta sitäkin sisukkaampaa pelaajarinkiä siitä asenteesta jolla kausi saatiin vietyä läpi. Finaalipaikkakin jäi lopulta vain yhden voiton päähän. Kauden aikana mukaan tuli useita uusia pelaajia jotka kehittyivät hienosti kauden aikana. Hieman lisää leveyttä rinkiin ja myös naisten joukkue taistelee jälleen tulevalla kaudella Suomen mestaruudesta. Sekä puheiden pitäjät että kuulijat olivat selvästi liikuttuneita niistä sanoista millä JRC:n kaudesta ja tulevaisuudesta kerrottiin. Tämä kuvastaa sitä hienoa asennetta ja henkeä mikä seuran sisällä vallitsee.  JRC:n pelaaja on aidosti ylpeä seurastaan.

Koostevideot ”kiasma-kamaa”

Seuraavaksi siirryttiin Freetimen legendaariselle karaoke-puolelle jossa katsottiin joukkueiden tekemät kuva/videokoosteet menneestä kaudesta. Kummankin joukkueen videot toivat mieleen paljon hienoja muistoja kauden varrelta ja ehkä siellä vilahti myös tapahtumia joista jotkut eivät mitään muistaneetkaan. Kaikenlaista mahtuu rugbyjoukkueen vuoteen, treenit ja ottelut ovat vain yksi osa sitä hienoutta mitä tätä jaloa lajia harrastaessa pääsee kokemaan!

Kauden ansioista palkittiin kahdessa kategoriassa

Gaalan ”virallisen” osuuden päätteeksi palkittiin kaudella 2011 ansioituneita pelaajia. Kategorioita oli kaksi, jotka olivat perusteluineen seuraavat:

1. Most Valuable Player
"Joukkueen arvokkain/tärkein pelaaja - pelaaja jonka panosta ilman joukkue ei tulisi toimeen, pelaaja joka vaikuttaa eniten joukkueen suoritukseen."

2. Kehittynein pelaaja
"Osoittanut kovaa halua treenata ja kehittyä rugbyssa ja on mennyt kesän aikana pelaajana huimasti eteenpäin."

Palkinnoista äänestettiin sisäisesti kummassakin joukkueessa ja äänet jakautuivat melko tasaisesti useiden pelaajien kesken. Moni pelaaja olisi varmasti ansainnut palkinnon kauden ansioistaan, mutta pokaaleja ei voitu jakaa kaikille ajanpuutteen vuoksi. Kauden 2011 palkituiksi pelaajiksi valikoituivat:

JRC Ladies - MVP: Ann-Marie Dahlqvist
Perustelu: Danny tekee kovasti töitä kentällä ja on osoittanut johtajuuskykynsä ensisijaisen kapteenimme ollessa poissa.

JRC Ladies – Vuoden kehittyjä: Anne-Mari Runsala
Perustelu: Bobista säteilee hiljaista intoa lajia kohtaan, jonka voimalla tulevaisuudessakin kehitytään. Asenne on kohdallaan!

JRC - MVP: Ari Tikkanen
Perustelu: Kantanut johtajan viittaa erinomaisesti päällänsä sekä vaikuttanut suuresti tiimimme kehitykseen ja peliin.

JRC – Vuoden kehittyjä: Janne Heinänen
Perustelu: Otti ennakkoluulottamasti uuden pelipaikan haltuun ja kehittyi puolessa vuodessa luottopropiksi. Asenne treenaamiseen huippuluokkaa!

Bileet jatkuivat aamuyöhön

Virallisen osuuden jälkeen jatkettiin mm. karaokella, tiskiin nojailulla ja tanssilla, kukin omalla tyylillään. Bileet oli sijoitettu ovelasti illalle jolloin kelloja siirrettiin joten aikaa juhlia oli normilauantaihin nähden tunti enemmän. Gaala oli kaikinpuolin onnistunut tapahtuma ja kiitos siitä kuuluu järjestäjille sekä jokaiselle paikalla olleelle. Ensi vuonna taas uudestaan ja toivottavasti silloin juhlitaan samalla myös Suomen mestaruuksia!