Peliraportti: Swans – JRCL Neean silmin

Kun kello soi aamulla ennen kuin aurinko edes ehtii kurkistaa horisontista, voi olla kyse vain yhdestä asiasta. Rugbykausi on vihdoin alkanut. Tänä vuonna Jyväskylän naiset suuntasivat korkkaamaan pelikauden Turkuun. Myönnettävä on, että tämä oli yksi erikoisimmista kaudenavauksista. Minullahan niitä ei ole kuin pari takana, mutta tämän reissun Turkuun tulen varmasti muistamaan.

Satuin olemaan aivan ensimmäinen bussissa ja siinä aamuista Harjua katsellessa aloin pohtia mitä kaikkea tänä kesänä vielä ehtisi tapahtua. Väkisinkin nousi hölmö hymy huulille, kun ajatukset vaelsivat Turkuun ja tulevaan peliin. En ollut edes tajunnut, kuinka paljon oli ollut ikävä kaikkea sitä ryminää ja ryskettä. Nyt se oli enää bussimatkan päässä.

Minä en ole jännittäjätyyppiä, en sitten ollenkaan. Korkeintaan kentän laidalla saattaa hieman kouraista mahanpohjasta, mutta sekin tunne häipyy yhtä nopeasti kuin tulee. Tätä peliä edelsi kuitenkin pieni epävarmuuden häivähdys. Minun oli tarkoitus pelata pelipaikkaa, jota olin viimeksi koettanut muutama vuosi takaperin, silloin kun olin vielä hupsu lukiolainen, joka oli päätynyt kummallisia teitä koettamaan lajia, josta ei ennestään ollut kuullutkaan. Kun bussissa käytiin sotasuunnitelmaa vielä läpi, yritin sysätä epäilyksen mielestäni. Mitä sitä nyt epäilemään, kyllä palasilla oli tapana loksahtaa kohdalleen.

Turkuun saavuttaessa kaikki kuitenkin kääntyi päälaelleen. Koska pelasimme vajaamiehityksellä (vaikka olimme onnekkaina saaneet hieman vahvistusta Tampereelta), täytyi yhden forwardeista siirtyä bäkiksi. Tämä onnekas satuin olemaan minä. Sain pelata nimikkeellä wing. Ensimmäinen asia, joka mieleeni hypähti, oli kysymys: ”Missä ihmeessä mää siis olen?”. Koko aikani, kun olen tästä pelistä yrittänyt päästä jyvälle, olen ollut forwardi. Minulla ei ollut hajuakaan mitä nämä vikkeläjalkaisemmat joukkuetoverimme puuhasivat sillä aikaa kun me forwardit yritimme selvittää kenen jalka oli allamme ja missä se oma käsi tällä kertaa oli jumissa.

Lyhyesti minua neuvottiin pysymään oikeassa laidassa. Kuulostaa tarpeeksi yksinkertaiselta tämän blondin aivoille. Toki tehtävän vaikeustasoa nostaa se, että oikean ja vasemman ero on välillä liiankin epäselvä.

Peli alkoi ja peli loppui. Minulla on taipumus unohtaa kaikki pelissä tapahtunut välittömästi tuomarin viheltäessä peli päättyneeksi. Muistan vain sen, että tällä kertaa katsoin peliä aivan eri kantilta, kuin olen tottunut. Kyllä siinä tietty ylpeys nosti päätään, kun katsoi, kun oma joukkue rymisti eteenpäin. Ääni oli sen verran karheana seuraavana päivänä, että olen ilmeisesti huutanut myös aikalailla. Peli päättyi upeasti Jyväskylän voittoon lukemin 25–12.

Tämä oli minun päiväni winginä. Seuraavat päiväni toivon kuitenkin viettäväni onnellisesti kasan pohjalla forwardina.