Single Blog Title

This is a single blog caption

Badgers testasi Kuopion Jalokettujen metkut

Lauantai 14.5.2016
JRC ja KRC vertailivat talvikaudella kerättyjen lihasten kokoa ja kireyttä harjoitusottelussa Jyväskylässä puolipilvisessä kelissä. Kummallakin joukkueella oli runsaasti talven aikana rekrytoituja uusia pelaajia sisäänajettavana mikä näkyi välillä pelin tasossa. Peli oli kuitenkin alusta alkaen vahvasti isäntien hallussa mikä näkyi juoksumaaleissa mitattuna noin 50-10 voitossa (epäluotettava taho väitti 40-10). Kentällä ei ollut tolppia, joten lisäpisteyrityksiä ei ollut käytettävissä.

Varsinkin pelin alussa taisto oli hyvinkin tasaista, mutta pelin loppua kohden keskisuomalaisten parempi kunto ja kokeneempi materiaali alkoi näkyä. Vaikka Mäyrät eivät saaneet aivan ykkösnyrkkiään harjoitusotteluun kasaan, niin tulokkaat ja viimekaudella sisäänajetut pelaajat pärjäsivät hienosti Kuopion kieroja kettuja vastaan. Hienoa oli myös se, että Jyväskylän “farmijoukkueen” Vaasan pelaajia oli mukana useampi, joten yhteiset kuviot tulee kesää varten tutuksi.Vaasa-Jrc3

Erikoistilanteissa on kummallakin joukkueella parannettavaa ennen kaudenavauksia. JRC:n uusi päävalmentaja Robert Hussey oli taiston tauottua hyvin tyytyväinen omiensa suorituksiin koko rintaman leveydeltä. “Pojat pärjäsivät hyvin, etenkin uudet pelaajat yllätivät periksiantamattomuudellaan ja usealla hyvällä oivalluksella

Peli toi omat vahvuudet ja heikkoudet hyvin esiin se näytti suunnan missä ollaan menossa kautta kohti. Kumpikin joukkue säästyi loukkaantumisilta ja ottelu miteltiin muutenkin erinomaisessa, mutta kilpailullisessa hengessä. Kumpikin joukkue varmasti hyötyi harjoituspelin annista, ja löysi vielä viilaamista vaativia palikoita kauden avausta varten.

Sm-sarja on jo potkaistu käyntiin eteläisemmässä suomessa, mutta JRC Badgersin kausi alkaa kolmen viikon kuluttua 4.kesäkuuta Espoo Rugbya vastaan kotona Huhtasuon rämeellä. Joukkueessa on tällä hetkellä hyvä boogie ja pelaajat voivat nenissään jo melkein haistaa luonnonurmen tuoksun. Kausi on jo niin lähellä.

LET’S GO BADGERS

 

LET’S GO BADGERS