Single Blog Title

This is a single blog caption

Hikinen vääntö taipui manselaisten voitoksi


Kauden ensimmäinen kotipeli pelattiin poikkeuksellisesti Joutsassa jalkapallon vallattua Jyväskylän kentät. Joutsa on kuitenkin kotikunta Ladiesien Saaralle, joten kotietu täyttyi kuin täyttyikin, ja mikäs sen mukavempaa kuin viedä lajia maakuntaan! Joutsan urheilukentän nurmi oli oikein mukavan pehmeä, täysleveä ja ruckeissa saattoi nuuhkia voikukkasia, paitsi ettei ehtinyt, koska töitä täytyi tehdä seuraavia vaiheita varten. Joutsan seutu teki pelistä oman päälehtijuttunsa, jonka voit lukea täältä

Kuva: Joutsan seutu

Ennakkoon tiedettiin, että pelistä tulee kova: Tampere tulisi varmasti nostamaan intensiteettiä harkkapelistä. Koppeloiden alku peliin oli unelias Tampereen määrätessä pelin tahtia. Kunnon hiki saatiin päälle jo ihan kesän ensimmäisen hellepäivänkin takia. Pallo vaihtoi omistajaa ruckeissa, joissa Maire-Mäyrä varasti pallon Jyväskylälle useammankin kerran. Scrumit olivat JRC:n hallintaa, mutta Jyväskylällä oli tuki tilanteissa hieman myöhässä ja Tampere rokotti niistä pisteillä pelin ensimmäisellä puoliskolla. Peli oli niin fyysistä, että tuomarikin päätyi toteamaan “its a mess”.

Toiselle puoliskolle kerättiin pää kasaan ja pelin voimasuhteet tasoittuivat. Takakolmikko pelasi hyvin ja loppuun asti ja heittipä wingeri Jasmi laidalle asti kuuluneen (kyllä, kuuluneen) taklauksenkin. Väsymys alkoi painaa, mutta JRC:llä oli laittaa kentälle tuoreita jalkoja vaihtopenkiltä samalla kun Tampere veti henkeä kentän pinnassa erilaisten kolausten jäljiltä. Näistäkin huolimatta vieraat onnistuivatkin missiossaan ja veivät pisteet Tampereelle 0-39.

Jallutähtiä jaettiin jälleen kerran. Kolmen jallutähden pelaaja oli tällä kertaa sukan varteensa eväitä lämpän ajaksi jemmannut Maire “Mäyrä-Orava” Liukko, jonka kovuus kontaktissa sekä pallon ryöstöt kyllä huomattiin joukkueessa.

Maire ja Sanni antoivat näyttöjä jo Snowssa. Kuva: Ari Hyvönen

Kaksi jallutähteä ansaitsi Sanni “The Beast” Honkanen. Vastustajat saivat tässä pelissä kokea Sannin taklauksen voiman varmasti useammin kuin kenenkään muun koppelon.

Yksi jallutähti meni Piri-Lotta “Ronja” Piipposelle, jonka ruck-työskentely oli esimerkillistä ja eteneminen vahvaa.

Seuraava peli pelataan Jyväskylässä HRC:tä vastaan 1.7.