Single Blog Title

This is a single blog caption

Koppelot Suomen mestaruuteen!

Finaaliviikko koitti ja se tuli meille myös uniin.

Finaaliin saatiin huikea rosteri, 23 pelaajaa. Edellisellä viikolla jännitettiin yksittäisiä flunssatapauksia, jokusta nilkkaa/olkapäätä ja sitä, saadaanko joku uusi työntekijä tuupattua Barcelonaan niin, että Maire-Mäyrä pääsee pelaamaan. Varma fiilis oli kuitenkin, sillä jokaiselle paikalle löytyi useampi kova tekijä.


JRC:n oli hyvä lähteä finaaliin: alla oli monta ehjää peliviikonloppua, joiden aikana joukkue oli hitsautunut yhteen entistä paremmin. Loukkeja tuli yhteensä nolla. Semifinaalin ja finaalin väliin vedettiin yksi tankkaus
viikko normaalin yhden tankkauspäivän sijasta, ja lettinauhan määrä tuplattiin semifinaaleista. We were ready!

Koppelot lähtivät peliin kovaa. Peli oli pääosin Tampereen päädyssä, mutta kädet tärisivät sen verran, ettei päästy viimeistelmään 2 vs 1 tilanteita, joita syntyi ottelun alkupuoliskolla. Scrumit sen sijaan olivat totutun murhaavia. Puolustus oli molemmilla joukkueilla hyvin organisoitunutta, eikä hyökkäys ollut senkään vuoksi helppoa kummallakaan. Linja nousi hyvin ja taklauksiin sitouduttiin loppuun saakka. Ensimmäiset pisteet taululle teki TRC, kun Jyväskylä teki penaltin arvoisen virheen omalla 22-alueellaan ja Soiluvan potkiessa 3p potkun haarukasta sisään. Potkun jälkeen päästiin taas mylläämään TRC:n kenttäpuoliskolle ja pitkän JRC:n painostamisen jälkeen pelin ensimmäisen tryn painoi maahan Reetta aivan ensimmäisen puoliajan päätteeksi. Puoliajalle mentiin 3-5

Koko toinen puoliaika mentiin samanlaiseen tahtiin, mutta lisäpisteitä ei herunut ennen kuin muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua. Tuolloin JRC pääsi toistamiseen tryn makuun kun Kerttu haastoi TRC:n laidan kilpajuoksuun ja pääsi painamaan tryn laitaan. Viimeisestä aloituspotkusta Tampere sisuuntui vielä viimeiseen vyörytykseen, JRC:n joutuessa hieman takajalalle. Koppelot puolustivat vaiheita toisensa perään ja käytiin jo omalla 22-alueellakin, mutta JRC-puolustus piti ottaen muutamia try-saving tacklejakin. Joku taisi sanoa, että vaiheita laskettiin lähemmäs kolmekymmentä. Tarjottiin katsomoille siis oikein kunnolla jännitystä.

Lisäajalla Eve teki vielä hienon syötönkatkon ja pääsi karkuun melkein try-viivalle asti. Pallo meni tästä kuitenkin takaisin TRC:lle, joka toi palloa vaiheilla puolen kentän tuntumaan asti, jossa Koppelot onnistuivat viimein ruckin kääntämisesssä. Proppi-Pirkko potkaisi pallon viimein pois pelistä sivurajan yli suoraan koutsi Heneä rintaan. Seurannut loppuvihellys räjäytti Koppelot voiton juhlaan. Harvoin kukaan innostuu yhtä paljon siitä että häntä potkaistaan pallolla, kun mitä Hene viime lauantaina.

 

Kannattajajoukot olivat huikeat ja hyvin paikalla. Stadionilla pelaaminen toi aivan oman tunnelmansa ja Kuopion finaalit olikin toteutettu ison maailman malliin. Vanhempia, kumppaneita, ystäviä, JRC-perhettä ja muuta väkeä oli paikalla ja hienosti toteutetun striimin päässä ja tsempin määrä oli liikuttava.

Kausi 2018 oli Suomen naisten rugbyn osalta tasaisin koskaan. Koppelot olivat siitä onnekkaita ettei isompia loukkaantumisia kauden aikana tullut ja pelaajat pääsivät kehittymään omilla pelipaikoillaan kauden läpi. Pelaajia pystyttiin myös hallitusti peluuttamaan kakkospelipaikoilla useaan otteeseen. Hitsautuminen yhteen olikin avainasemassa finaaliin tultaessa ja se kantoi loppuun asti. Kapteeni Noora kommentoi kautta seuraavasti:


En oo ehkä vieläkään sulatellut mestaruutta ihan täysin, mutta pikkuhiljaa sitä alkaa tajuamaan mitä on tullut saavutettua. Duunia on tehty, eikä aina oo ollu helppoa ja ihanaa, mutta kaikesta on päästy eteenpäin, kasvettu ja lopulta tultu tähän! Timanttiselle JRCL-joukkueelle nöyrimmät kiitokseni siitä, mitä itsestänne ootte antaneet tän yhteisen unelman eteen.

 

TÄHDET

Tällä kertaa ei jaettu tähtiä, vaan jaettiin tsemppejä ja shout-outteja pelureille, staffille ja mm. bussikuski Henkalle. Henkka tarjosikin koko porukalle kierrokset kotimatkalla Vaajakosken liikenneympyrässä. 

 

PISTEET
1 x try Tenhu

1 x try Kerttu-Pauliina

 

Kuvia ja tunnelmia pelistä löydät alta

Heikki Piisku photography

RD Media

FSC Media

Pelin voit katsoa YouTubesta.