Single Blog Title

This is a single blog caption

Badgersille avauspelissä tiukka tappio

Rugbyn Sm-sarja käynnistyi Jyväskylä Rugby Clubin osalta sunnuntaina vieraspelillä Helsingissä Warriors Rugby Clubia vastaan.

Tiedossa oli että pelistä tulee tasainen kamppailu ja sellainen siitä tulikin.
Ensimmäinen puoliaika väännettiin tasaisesti molemmissa päädyissä. WRC avsi ottelun maalihanat, mutta JRC vastasi nopeasti kahdella trylla mennen mukavaan johtoon. Johtoasema ei kuitenkaan pitänyt vaan Warriors teki vuorostaan seuraavat kaksi tryta ja tauolle mentiin kotijoukkueen 15-14 johdossa.

Kuvat: Heidi Halttunen

Toisen puoliajan alussa WRC meni jo kahden juoksumaalin johtoon. Penaltyjen ja eri väristen korttien sävyttämässä pelissä JRC:n kiri ei riittänyt ja isännät veivät ottelun pisteet nimiinsä lukemin 30-21.

Olen pettynyt lopputulokseen, mutta joukkue pelasi hyvällä asenteella ja pojat antoivat kaikkensa. Tämä on pelin henki ja tästä on suunta eteen päin. Viime kausi alkoi myös tappiolla, mutta voitettiin silti suomenmestaruus” JRC:n valmentaja Robert Hussey kommentoi peliä.

JRC pelaa seuraavan kerran jo ensi lauantaina kun Huhtasuolle vieraaksi saapuu virolainen sarjanousija Kalev Tallin Rugby.


JRC:n parhaimmiksi pelaajiksi valittiin:
*** Elias Korhonen
** Mauno Konttila
* Karl Filtness