Single Blog Title

This is a single blog caption

Paikallinen ZZ-Top-coverbändi kukisti helsinkiläiset

Vastustajalta useita ihailevia kommentteja villiintyneistä turpajouhistaan saaneet isännät kaatoivat mäyräjahtiin lähteneen HRC:n edustusjoukkueen vakuuttavin lukemin 57-7. Ottelu miteltiin rugbyyn optimaalisissa 20-lämpöasteen ja runsaan ilmankosteuden olosuhteissa. Tuloksessa näkyi selvästi usean HRC-tähden poissaolo. Kotiyleisö joutui pettymään ankarasti kun Jyväskylän oma poika Jesse ”Finaalinratkoja” Laukkanen ei päässyt paikalle Huhtasuon pyhättöön vieraiden väreissä.
Badgers sai otteluun lentävän lähdön menemällä nopeasti muutaman tryn johtoon väkevän ja suoraviivaisen juoksupelaamisen johdosta. Varsinkin ottelun parhaaksi pelaajaksikin valittu Matti ”Massive” Keränen oli pelipäällä pussittaen peräti viisi juoksumaalia! Jyväskyläläiset pyrkivät vahvaan pallokontrolliin ja onnistuivatkin siinä halliten erikoistilanteita ja kääntäen palloja aktiivisella puolustuksella. Keskikentän lukkona toiminut sentterinoviisi Ossi ”Ozhnacius” Aro nautti uudesta roolistaan ja tilasta temmeltää. Miehen sanojen mukaan pelissä oli ihan kivaa ja mukavaa. Hesalaiset keräsivät rivejään ja vauhtia ottelun loppua kohti saaden uskoa Paavo Honkasen väkevästä juoksumaalista. Kiri loppui kuitenkin lyhyeen Aron haisteltua syötönkatkon ja sprintattua 80-metrisen takarareisiä repivän tryn kotijoukkueelle.
”Pojat pelasivat kuten pitikin muutama kauneusvirhettä lukuunottamatta. Meiltä löytyi onnistujia erittäin laajalta rintamalta ja se näkyi tuloksessa. Ei voi olla kuin tyytyväinen ja ylpeä joukkueesta.” Länkytti valmentaja Mauno Konttila. 5-pisteen voitolla JRC nousi sarjan kärkeen kahden kierroksen jälkeen. Seuraava ottelu on 29.6 Porvoossa sarjassa toisena majailevaa Old Town Shamrocksia vastaan. Kaikki mukaan kannustamaan, fanibussissa on vielä paikkoja nopeimmille!